torstai 8. kesäkuuta 2017

Kielletty kaupunki ja peltilehmä


Edellisestä Vapriikin reissustani ei ole kauaa aikaa, mutta uusi näyttely ja seuraksi lähtenyt myöskin visuaalisesta kulttuurista kiinnostunut ystävä saivat minut jälleen näyttelykierrokselle. Karamellia silmille Vapriikin uusi näyttely "Kieletty kaupunki" tarjosikin. Taidokkaat käsityöt ja hienot taideteokset herättivät tarunhohtoisen kaupungin eloon.



Aivan ulkomaailman vaikutteilta suljettu ei nimestään huolimatta tämäkään kaupunki ollut. Jotkut Kiinan keisareista arvostivat myös läntisen maailman taitureita ja kutsuivat heitä hoviinsa työskentelemään muotoilun ja taiteen parissa. Siksi yllä olevasta koristeellisesta pöytäkellostakin löytyy paljon 1700-luvun rokokoon piirteitä.


Nimensä mukaisesti museokeskus Vapriikki sijaitsee vanhassa teollisuuskiinteistössä. Niitä meillä täällä Tampereella riittää ja ne ovat osa kansallismaisemaamme. Arviolta noin miljoona neliötä teollisuustiloja on siirtynyt muuhun käyttöön, suurelta osin juuri näyttely- ja museotiloiksi. Se sopii minulle, vaikka valitettavasti juuri oma alani eli tekstiiliteollisuus on näivettynyt kaupungissamme olemattomiin.



Toisenlaista visuaalisuutta meille antoi Miina Äkkijyrkän peltilehmä Väinö Linnan aukiolla Finlaysonilla, myöskin keskellä museoiksi muuntuneitä teollisuusrakennuksia. Meistä olisi ollut hauskempaa, jos lehmä olisi asetettu niin, että se olisi syönyt puun lehviä. Mutta ei parane valittaa, kun taiteilija itse on käynyt paikan ja asennon peltilehmälle määrittelemässä.


4 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä mielenkiintoinen näyttely kaiken kaikkiaan.

    VastaaPoista
  2. Itse kävin samoja juttuja ihastelemassa näköjään muutama päivä myöhemmin kuin sinä. Kielletty kaupunki näyttelystä tykkäsin itsekin, samoin nukkenäyttely ihastutti. Olin Vapriikissa ekaa kertaa ja tulen toistekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin myös nukkenäyttelystä, käyn aina myös siellä kiertelemässä. Sopii hyvin tällaiselle entiselle nukentekijälle ja niiden vaatettajalle ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...