keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Kulttuuria ja shoppailua


Esittelen tähän alkuun jokaiselle tärkeän tarvikkeen näin pimeällä kaudella. Kummityttöni oli nimittäin tehnyt minulle joululahjaksi hienon sudenkorentoheijastimen, joka vietti joulunpyhät kuusenkoristeena. Sitten siirsin sen tulipalopakkasilla käyttämääni villakangastakin hihaan "lentelemään". Heijastin sopii hienosti takin väreihin. Tämän superlämpimän takin tein itselleni viime vuonna, takin tekoprosessiin pääsee tutustumaan tästä linkistä.


Alla oleva hieno lamppumeri pimeyden keskellä on kuvattu Tampere-talossa.



Kävimme tanssipuvustuksia tekevän siskoni ja parin tanssia harrastavan nuoren neidon kanssa katsomassa Tampere-talossa Joutsenlampi- baletin, jossa valkoisen ja mustan joutsenen osat tanssi Irina Kolesnikova (St Petersburg Ballet Theatre).  Ja hienosti hän tanssikin, kuten muutkin satapäisen ryhmän jäsenistä. Yllä kuva esiintymissalista ja alla kuva loppukumarruksista. Lavastukset olivat myös tosi hienoja, musiikista puhumattakaan. Seuraavan päivän vietimme sitten shoppaillen varsin kirpeässä säässä.



Harjoittelin tanssin kuvaamista, kun siskoni halusi kuvia suunnittelemastaan tanssipuvustuksesta.  Haastavaa kuvattavaa, tanssijat kun ovat sähäköitä liikkeissään ja salissa on hiukan hämärää. Kompromisseja kuvauksissa joutuu tekemään aika paljon. Liike-epäterävyys saa toki kuvissa näkyä, mutta jonkun kohdan pitäisi jäädä kuvassa teräväksi. Kokeilin kameransäätöjä jo "lämmittelytamineissa"  harjoituksissa, joista on yllä oleva kuva otettu. Varsinaisesta esityksestä puvustuksen kanssa otettuja kuvia löyttyy siskoni "Tylliritari"- blogista tästä linkistä.


Kävimme jälleen vaatetusalan opiskelukaverin kanssa shoppailukierroksella kirpputoreilla. UFF:llä oli perinteiset alennusmyynnit. Kierrokseen kuului myös Fida, legendaarinen Radiokirppis ja Tarina- kippis. Totesimme, että vaatteiden laatu kirpputoreilla huononee koko ajan, sillä uusienkin vaatteiden laatu on niin heikko. Laadukasta löytää parhaiten retro- ja vintagevaatteista, ne kun ovat olleet uutenakin laadukkaita vaatteita. Yhdellä osastolla oli todella laadukkaita 80-luvun vaatteita, mutta ne vaatemallit ovat vaan niin kauheita... Olisin kyllä löytänyt tuunaukseen kelpaavia juttuja, mutta kun edellisetkin löydöt on vielä tuunaamatta, niin vaatteet jäivät vielä odottamaan kauppaan :)


Kävimme myös valokuvanäyttelyssä. Galleria Nykyaika on juuri muuttanut uusiin tiloihin. Siirryimme varsin arktisesta säästä ihailemaan Lasse Leclinin vielä arktisempaa näyttelyä "Expedition". Hienoja arktisia maisemia yllättävillä yksityiskohdilla. Näistä näyttelyistä saa nykyään paljon enemmän irti, kun itsekkin harrastaa valokuvausta.


9 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut antoisa reissu! Ja aivan hurmaava tuo heijastinkoru :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther! Eikö olekin minulla taitava kummityttö :)

      Poista
  2. Upea heijastin. Varmasti tosi haasteellista kuvata tanssijoita..

    VastaaPoista
  3. Ihana heijastin! Kulttuurielämyksiä on ollut päiväsi täynnä :). Ne antavatkin paljon. Pitääkin käydä katsomassa tanssija-kuvia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! Kultturiharrastukset ovat mukavaa vaihtelua :)

      Poista
  4. Baletissa on aina niin upea vierailla. Tuollaisia sudenkorentoheijastimia mekin tehtiin syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minun ensimmäinen kerta baletissa paikan päällä. Telkkarista olen toki katsellut ;)

      Poista
  5. Baletissa on aina niin upea vierailla. Tuollaisia sudenkorentoheijastimia mekin tehtiin syksyllä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...