perjantai 22. elokuuta 2014

Gösta ja Gustaf

Nykyisin siis Joenniemen kartanon museoita kutsutaan nimellä Gösta, ja entistä Serlachius-yhtiön pääkonttoria eli "valkoista taloa" nimellä Gustav. Kävimme tutustumassa molempiin yhden hikisen ja helteisen perjantaipäivän aikana. Göstan uudessa paviljongissa oli tarjolla upea kattaus sekä kotimaisia että ulkomaalaisia huippunimiä. Näin ensimmäistä kertaa "livenä" mm. Damien Hirstin, Andy Warholin, Roy Lichtensteinin ja Paul Osipowin töitä.

Riiko Sakkisen taidemuseoita kritisoiva "MuNA - Museum of no art" -teos on rohkea veto niin taiteilijalta kuin museoltakin. Eija-Liisa Ahtilan neljälle seinälle heijastettu videoinstallaatio, jossa esiintyy mm. Kati Outinen, on hauska ja ajatuksia herättävä.

Modernin taiteen paviljongin läheisyys on hienosti vaikuttanut myös historiallisten kokoelmien uudenlaiseen ja rohkeampaan esille tuomiseen. Teoksia kehysti upeat phototapetit ja seinämaalaukset, joiden teksteissä pääsivät ääneen teosten mallit, eläimet ja jopa tuonelan lautturit. Upea ja moderni tyyli on korvannut pölyttyneen museomaisen  tavan esittää arvoteoksia.



Jokainen on taiteentuntija.


Vanhan kartanon puolella pääsee kapeita portaita pitkin vanhaan viinikellariin. 


Gustav- museossa tutustuimme vaikuttavaan Gustav Serlachiuksesta kertovaan "Paperiperkele"-näyttelyyn. Tarjolla olevat kuulokkeet kannattaa ehdottomasti laittaa päähän, muuten näyttelystä ei saa mitään irti. Kuulokkeista tulviva esitys yhdessä hienon kuvaelman kanssa avaa aivan uuden näkökulman Mäntän historiaan. Minua vaivasi taas "ammattitauti", eli syynäsin hienot lavastukset yksityiskohtia myöten ja ihailin upeata käsityötä ja luovuutta.Tällaisten näyttelyiden pystyttäminen vaatii todella paljon taitoa!


Lisäksi tutustuimme "Gustavin enkelit" -näyttelyyn ja hienoon "Wanhaan apteekkiin", jossa oli tarjolla myös vanha kamera, erilaisia kuvaustaustoja ja historiallisia asuja lapsille valokuvan ottamista varten. Jos toiveen voi esittää niin myös aikuisten kokoa olevat vaatteet olisivat kiva lisä. Niin hauskoja valokuvia olivat! Gustavin toiminnalliset näyttelyt ovat elämys erityisesti lapsille ja nuorille. Ja kaikille muillekin, käykää ihmeessä! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...