tiistai 8. huhtikuuta 2014

Hua Hin - liikenne ja liikkuminen

"Täällä ei onneksi ole liikennettä eikä räätäleitä!" Näin tokaisi nuori mies "Paratiisi"- sarjassa, joka kertoo Thaimaan matkailijoista. Ryhmä nuoria matkalaisia oli saapunut Phuketista pienelle hiljaiselle saarelle retkeilemään. Sanonta ei varmaan olisi täysin avautunut jos olisin nähnyt ohjelman ennen Thaimaan matkaamme, enkä sen jälkeen. Räätäleistä kerron hiukan myöhemmin, nyt keskityn liikkumiseen ja liikenteeseen Hua Hinissä.

Hua Hinin liikenne on meikäläiseen verrattuna aika kaoottista. Autoja on liikenteessä monen kuntoisia ja lisäksi ovat mopot, skootterit, tuktukit ja omat "kasaan hitsatut hybridiajoneuvot". Liikenteessä ajetaan lujaa ja tietä ei annetta kuin viime tipassa.

Myös jalankulku voi olla vaarallista. Liikennevalot eivät yleensä toimi, joten sekaan on vain mentävä jos mielii tien toiselle puolelle. Jalkakäytävät ovat täynnä "ylläreitä", puuttuvia laattoja, rikkinäisiä viemärinritilöitä ja keskenjääneitä korjausprojekteja. Lastenvaunujen tai pyörätuolin kanssa liikkuminen olisi aika toivotonta. Onneksi en kokeillut korkkarikävelyä missään vaiheessa!

Ajoneuvoista lähti kunnon savusaastepilvi, monet paikalliset käyttivätkin hengityssuojaimia skoottereilla ajaessaan ja kävellessään vilkkaimmilla kaduilla. 

No miten Hua Hinissä sitten pääsee paikasta A paikkaan B? Se on kyllä kaaoksesta huolimatta todella helppoa. Seisot vaan tien vieressä eksyneen näköisenä turistina, niin hetken kuluttua tuktuk, pick-up, bussi tai mukava moderni ilmastoitu joukkotaksi pysähtyy kohdalle, ja kuski kysyy tarvitsetko mahdollisesti kyytiä. Hinnat vähän vaihtelevat, mutta aina on halpaa tai halvempaa kyytiä tarjolla! 


 Yksi matka tehtiin tällaisella tuktukilla. Sisään mahtuu noin neljä matkustajaa ja seiniä ei ole. Mopon eteen parkkeeratussa tuktukissa on kolme pyörää.


Samantapainen "hyvin ilmastoitu" kyyti oli tällainen pick-up lava-auto. Nämä eivät olleet takseja vaan kulkivat tiettyjä reittejä pitkin. Auton reunoilla istuttiin, keskellä seisottiin ja pidettiin katosta kiinni....


....ja jos oli muuten täyttä, niin seisottiin perään hitsatulla "seisomatelineellä". Tuli sitäkin tehtyä. Kaikkeen tottuu.



 Tyypillinen thaimaalainen perhekuljetus mopedin "hybridimalli", eli itse hitsattu "perheentappovaunu". Autot ovat todella kalliita tavallisille thaimaalaisille, joten jotain itse kunkin on keksittävä. 


Mopot ja skootterit olivat ehdottomasti yleisin kulkuväline. Tässä on vain kaksi päällä, näimme myös neljä päällä - kuljetuksia.


 Parkkipaikalla ruuhkaa.



 Pyörällinen venekin mahtuu sekaan.


 Jotakuinkin alkuperäisessä kunnossa olevassa 50-luvun bussissa ostoskeskukseen taitettu matka oli samalla aikamatka.


Jotkut pitkänmatkan bussit olivat puolestaan suunnattoman hienoja ja moderneja. Thaimaassa vastakohtaisuudet ovat arkipäivää.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...