sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Valokuvaus - salamalla vai ei?

Yleensä kun kuvia otetaan "Auto"- asetuksella, niin käytössä on ns. pakkosalama. Kamerasta riippuen salama on käytössä aina, tai vaihtoehtoisesti kamera ottaa salaman automaattisesti käyttöön silloin kun valoa on vähän. Kummassakaan tapauksessa kuvaaja ei itse pääse päättämään salaman käytöstä. Joissain kameroissa salaman saa pois päältä vaikka käyttäisikin "Auto"- asetusta. Esim. omassa Olympuksessani näin voi tehdä, ja otin salaman pois päältä heti ensimmäisenä. En ole käyttänyt salamaa kymmeneen vuoteen, sillä se mielestäni pilaa kuvat. 

Kun aloitin tänä syksynä valokuvauskurssin, kuvittelin ottavani kuvia "Auto- eli idioottisäädöillä". Itse asiassa en ollut tehnyt niin enää pitkään aikaan. Olin kuitenkin jo tajunnut ottaa salaman pois käytöstä, säätänyt värikylläisyyttä ja valkotasapainoa sekä himmentänyt taustaa. Tätä kaikkea minun kamerallani voi tehdä vaikka käyttäisikin "Auto" -nappulaa kuvauksessa. Näin ei kuitenkaan esim. monissa pokkareissa voi tehdä. 

Eli yleinen neuvo siis on: PAKKOSALAMA POIS PÄÄLTÄ. Myös kännykän kamerasta!

Miksi sitten näin tehdään? Siksi, että salama muuttaa valaistuksen luonnottomaksi, eli vääristää ihmissilmän näkemän valaistuksen ja tunnelman. Alapuolella on tästä muutama esimerkkikuva.


Yläkuva on otettu pimeällä SALAMAA KÄYTTÄEN. Ikkunasta näkyy vain sysimustaa pimeyttä. Pakkosalaman välähdys heijastuu televisiosta kirkkaana länttinä. Huoneen ainoat valonlähteet ovat oikeasti televisio, nurkan koristepuun valot ja suolalamppu television vieressä. Silti valaistus näyttää kylmän kalsealta, aivan kuin meillä olisi olohuoneessa täysi loisteputkivalaistus päällä. Se nyt olisi aivan karmea sisustus- ja valaistusratkaisu! Lisäksi salama saa lipastojen vetimet ja kellon viisarit loistamaan outoa "polonium" loistetta....


Alakuva on otettu kamera jalustalla ILMAN SALAMAA täysin samassa valaistuksessa kuin yläkuva. Nyt valaisus on aito tunnelmallinen iltavalaistus, suurinpiirtein niinkuin silmä sen näkee. Toki säädöillä olisi vielä hyvä korjata television valkoisten kohtien puhkipalamista.

MILLOIN SALAMAA SITTEN KANNATTAA KÄYTTÄÄ? Pimeällä salaman käyttö on todella ongelmallista. Jos haluat ottaa kaveristasi kuvan yöllä kaupungin upeat yövalot taustalla, otat yleensä salaman käyttöön. Kuvassa näkyy sitten etualalla lähes puhkipalanut ihmisen valkoinen epäselvä hahmo, ja taustalla olevat kauniit kaupungin valot ovat muuttuneet mustaksi taustaksi. Tähän tilanteeseen on parempi ratkaisu, eli ns. TUNNELMASALAMAN tai YÖSALAMAN käyttö. Se löytyy useimmista kameroista "kuu ja ihminen" tai "kasvot ja tähti"- symboleilla merkittyinä. Se korjaa valotuksen tasapainoa henkilökuvia pimeällä otettaessa jonkin verran. Sitä käytettäessä kamera on tuettava joko jalustalla tai muuta tasoa hyväksi käyttäen.

Parhaan lopputuloksen kuitenkin saa opettelemalla käyttämään kameraa niin hyvin, että pärjää omilla säädöillä ilman salamaa. Tästä myöhemmin lisää.

Normaali salama on oikeassa käytössä todella AURINKOISELLA ilmalla. Yllättäävää eikö totta? Silloin, kun kirkas aurinko paistaa korkealta aiheuttaen todella kovat tummat varjot, salama pehmentää varjojen jyrkkyyttä. Esimerkiksi kesäjuhlissa kova auringonpaiste tekee tummat varjot ihmisten silmien ja leuan alle aiheuttaen silmäpusseja ja kaksoisleukaa. Tällöin on paikallaan ottaa käyttöön salama. Kannattaa muistaa, että salaman kantokyky on rajallinen, eli se auttaa vain suhteellisen läheltä otetuissa kuvissa.

Alimmassa kuvassa salama olisi auttanut pehmentämään kovia varjoja, jolloin vaatteen rakenne olisi näkynyt kuvassa paremmin. Tätä en kuitenkaan kuvaa ottaessani vielä tiennyt. No, seuraavan kerran sitten tiedän ja toivottavasti myös muistan...Se tässä blogiin valokuvauksesta  kirjoittamisessa on hyvä puoli, että tässä tulee samalla kerrattua nämä asiat, sekä tehtyä muistiinpanot, jotka varmasti sitten tarvittaessa ovat tallella!

Seuraavassa valokuvaus- postauksessa lisää vinkkejä yökuvaukseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...